Musta rakkaus

Olin tällä viikolla yliopiston pääsykokeessa. En oikein jaksa uskoa, että akatemian ukset avautuisivat minulle vielä ensi syksynä, sen verran haalean tuntuman kysymykset jättivät.

Mutta koska olin tietoinen siitä, että koepaperit tarkistetaan optisesti, ja näin ollen on erittäin tärkeää miltä näyttää, päätin pukeutua kokeeseen asiallisen siististi, mutta sievästi. 

Asiallisen siistin, mutta sievän pukeutujan aina varma valinta on polvimittainen, ei-liian avoin, hillityn värinen ja mallinen mekko. (Se, että farkut sopivat asialliseksi työvaatteeksi, on tietenkin totta, mutta kyseinen idea lanseerattiin silloin, kun työ tapahtui esimerkiksi pellolla, laivoissa tai kaivoksissa.)

Itse suosin mustia mekkoja syystä, että minä yksinkertaisesti viihdyn parhaiten mustassa mekossa.  Kaikista maailman vaatteista musta yksinkertainen mekko on paras minulle. Missä tahansa, milloin tahansa, kenen kanssa tahansa.

Minun on lähes mahdoton keksiä, milloin musta simppeli mekko ei kävisi. Ainoat, mitä tulee mieleen, ovat jotkut selkeästi pukukoodatut tilanteet, kuten vaikka armeijassa olo (univormu), konfirmaatio (alba, jonka alla se mekko voi kyllä olla), synnyttäminen (takaa avoin kauhtana jos ei ole altaassa), linnanjuhlat (lisää joku pidennys helmaan, niin kyllä se sinnekin käy), iltatyttökuvaus (jos olet päätynyt kyseiseen tilanteeseen, et ehkä muutenkaan ole niin tavattoman tarkka siitä ettei paljasta pintaa näy, joten asiallinen pukeutuminen ei välttämättä muutenkaan ole sinun juttusi), sumopainiottelu (siis ottelija, katsomon pukukoodista en ole ihan varma. Jos olet menossa mustassa mekossa, varmista etukäteen että se käy ja kerro sitten minullekin) jokin uskonnollinen tila (yleensä kuitenkin riittää, että peität mustan mekon ulkopuolelle jäävät alueet) ja ydinsäteilyonnettomuuspaikkojen tutkiminen (valkoinen haalari. Teekkarihaalari ei käy, se ei ole valkoinen enää vapun jälkeen.)

Haalarittoman vappulook.

Näiden edellä mainittujen lisäksi voi olla jokunen muu paikka, johon kannattaa ajatella muuta asua, mutta itse en sitten ehkä menisi niihin paikkoihin. Uimahallit ainakin olen jättänyt aika lailla väliin, samoin kuin kuntosalit. (Joku irvilauka sanoisi tässä kohtaa, että ei ehkä olisi kannattanut. Heti, kun tulee vastaan sali, jossa ohjaajat eivät näytä ihan niin kamalan pirteiltä ja jossa voi kuntoilla mekossa juoden samppanjaa harjoitteiden lomassa, tilaan jäsenyyden.)

Voisin liittää tähän postaukseen aika monta mustan mekon kuvaa. Minulla on nimittäin jokunen semmoinen. Kuva-annista tällä kertaa kuitenkin vastaa uusin ja yksi parhaista. (Kaikki postauksen kuvat ovat tästä kyseisestä aarteesta eri asusteiden kera.)

Taidenäyttelyn avajaisissa Kaapelitehtaalla

Kuultuani pääseväni toviksi töihin viiden vuoden kotonaolon jälkeen käväisin Stockmannilla ja mukavasti silmiin sattui tällainen Ril'sin perusmekko. Tarpeeksi paksua trikoota, jotta ei liimaannu ihoon kiinni mutta kuitenkin antaa perään, tarpeeksi pitkä, muttei kuitenkaan pohkeisiin asti, tarpeeksi peittävä, muttei kuitenkaan poolo. Ja kaiken lisäksi tarpeeksi (70 prosenttia) alennettu.

Hillitty työversio.

Lähes täydellinen siis. Täydellisempi se olisi vain, jos se istuisi vielä hieman paremmin, mutta en ole saanut aikaiseksi muotoilla pääntietä uudestaan.

Tärkeintä tässä on se, että tunnen oloni hyväksi ja kotoisaksi tämä ylläni. Ja se ei ole vähän se. (Joillekin ihmisille farkut kai ovat sellainen vaate. Minusta se on käsittämätöntä. Farkut kiristävät, puristavat, tekevät nollarasvaprosenttisellekin vatsamakkaroita, hinkkaavat, hankaavat ja pahimmassa tapauksessa vielä pitävät melkein kahisevaa ääntä. Entäs se kun olet farkut jalassa sateella? Lahkeet imevät itseensä vettä litrakaupalla ja näyttävät pian liukuvärjätyiltä kuin hipin kaunein kesämekko.)

Itsevarmuus ja hyvä itsetunto eivät tietenkään synny vaatteilla. Siinä tapauksessa että niitä ei kuitenkaan satu olemaan, on mielestäni parempi edes esittää, että omaisi näitä niin kovin arvostettuja ominaisuuksia. Sillä pääsee jo vähän pidemmälle.

Ja oikean mielikuvan luomisessa vaatteet tunnetusti ovat merkittävässä asemassa. Mutta ei pidä erehtyä luulemaan, että viesti kulkisi vain itseltä ulkomaailmalle. Se menee myös toisinpäin. Vaikka olisi kurja mieli ja huono olo, mutta jaksaa laittautua sen verran että näyttää siltä, että olisi hyvällä tuulella, saattaa alkaa vahingossa kuvitella itsekin, että kyllähän tässä onkin ihan hyvä meininki. Itsensä huijaaminen on lopulta aika helppoa. Tai jos ei tulisikaan parempi mieli, niin ainakaan olo ei pahennu siitä, että tietäisi kaiken kurjuuden lisäksi vielä näyttävänsäkin yhtä ankealta kuin oma sisäinen rytökärpänpesänsä.

Vappuversio.

Ralph Waldo Emerson sanoi joskus alistuvasti ihaillen kuunnelleensa erään hienon naisen kertovan, kuinka tunne siitä, että on täydellisen hyvinpukeutunut antaa sellaista sisäistä tyyneyttä, jota uskonto ei pysty tarjoamaan.

Luulen laittavani tämän mekon varmuuden vuoksi myös teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin.

Kulttuuriversio