Minulla ei ole mitään mielikuvaa Paulo Coelhon Alkemistista. Ensin olin varma, että tietysti olen lukenut sen niin kuin suurinpiirtein kaikki muutkin maailman lukutaitoiset ihmiset, mutta vähitellen aloin epäillä etten ehkä olekaan, koska en muista siitä mitään.
Joka tapauksessa tämä viimeistään todistaa että se ei ole sykähdyttänyt minua mihinkään suuntaan, jos en edes ole varma olenko pidellyt opusta käsissäni vai en. Muutenkin olen asiasta mitään ymmärtämättömän ehdottomalla varmuuudella sitä mieltä, että se on ihan yliarvostettu juttu ja että oikeasti Coelhon suuruus, jos sitä on, tulee esiin jossain ihan muussa.
Ja se joku muu on Veronika päättää kuolla. Se on hyvä. Lopun analysoinnin voitte suorittaa keskenänne, sillä tämähän ei ole varsinaisesti mikään kirjallisuusblogi. Sanon vaan että se on ihastuttava, mieltäliikuttava ja koskettava tarina. Kaunis ja virkistävä, kuin kaste keväisellä niityllä. Vähän paleltaa vielä jaloissa se nurmi, koska on kirjassa suruakin.
Näyttämökseen tämä viehättävä kertomus ottaa Ljubljanan, tuon Slovenian säihkyvän kruununjalokiven ja mitä muita näitä matkailualan kehuvia ilmaisuja nyt onkaan ("viehättävä nykyaikaa ja aiempia ajanjaksoja sopusoinnussa ilmentävä joenvarsikaupunki" - Aurinkomatkat, "lumoava pikkukaupunki, jolla on suuri sydän" - Pieni Matkaopas, "pieni ja intiimi kaupunki, joka hurmaa välittömyydellään" - Rantapallo).
Pääsin Ljubljanaan maaliskuussa 2008 mieheni työmatkalle mukaan ja sieltä hotellin viereiseltä sivukaupasta löytyi tämän postauksen varsinainen aihe, eli blogini ensimmäisenä esittelynsä saava retrohenkinen Versace Jeansin mekko. Hyvä reissu siis kaikin puolin. Oli siellä muutenkin mukavaa, kauniit ilmat ja halpaa kahvia.
Mutta siis siihen mekkoon. Se on ollut monessa mukana, niin kellarirockpartyissa kuin kummitytön yksivuotispuutarhakemuissa. Joko sellaisenaan tai jonkinlaisen yleensä mustan jakun/neuletakin kanssa. Vielä arkisemman siitä saa, kun laittaa alle pitkähihaisen trikoon, jolloin kotelomekko muuttuu nokkelasti liivihameeksi.
Alla olevissa kuvissa on todisteita siitä, kuinka mekko pääsi viime kesänä mukaan James Bond-teemaisiin syntymäpäiväjuhliin.
Mekko on valitettavasti hieman pilalla, sen painokuviot ovat mystisellä tavalla muuttaneet väriään joissain kohdissa. Tämä johtui siitä että pesuohjeen mukaisesti vein sen pesulaan ja siellä pesulassa tapahtui jotain hyvin outoa. Runsaiden neuvottelujen jälkeen sain kuitenkin kohtuullisen korvauksen vaurioista. Jos olette koskaan penänneet oikeutta väärin tehneeltä belgiltä, tiedätte mitä kaikkea olen mekon vuoksi joutunut kärsimään.
Onneksi mekko on kuitenkin käyttökelpoinen, vaikka tarkkasilmäinen toki huomaa epäkohdat. Tästä pesulaepisodista viisastuneena olen sittemmin pessyt mekon ihan omassa kotikoneessa normaalisti neljässäkympissä tavallisen likapyykin seassa ja hyvin on toiminut.
Pesula-asiat ovat jänniä muutenkin. Sitä kun ei oikeastaan koskaan voi olla varma, että pitääkö tuote pesettää pesulassa pesuohjelapun mukaisesti vai voiko ihminen käyttää omaa järkeään ja todeta, että jos paita on pelkkää puuvillaa ilman erikoiskäsittelyjä tai koristeita, ei kai voi olla mitään syytä, miksi se menisi pilalle ihan tavan vesipesussa. Ja sitten sitä ihan hirmuisen jännittyneenä pistää sen koneeseen ja koko tunnin panikoi että mitä sieltä tulee ja loppujen lopuksi paita on puhdas ja säästit pesulahinnan.
Mutta olisi voinut käydä myös toisin. Siksi pitää miettiä onko valmis kestämään sen itsesoimauksen, jota (ansaitusti) itselleen syytää, jos koneesta löytyy nätti pieni mekko tyttären nukelle, vaikka se vielä äsken oli kallein ja seksikkäin silkkinen yöunelmasi. Jos on, niin kannattaa kokeilla. Itse ainakin olen tolkuttoman laiska viemään vaatteita pesulaan.
Ps. Viimeiseksi suttuinen kuva mekosta ensi kertaa käytössä. Olen siinä ystävättäreni valokuvanäyttelyn avajaisissa lasissa pelkkää appelsiinimehua, sillä olin aamulla huomannut, että Ljubljanasta jäi mukaan vähän muutakin kuin mekko.
Joka tapauksessa tämä viimeistään todistaa että se ei ole sykähdyttänyt minua mihinkään suuntaan, jos en edes ole varma olenko pidellyt opusta käsissäni vai en. Muutenkin olen asiasta mitään ymmärtämättömän ehdottomalla varmuuudella sitä mieltä, että se on ihan yliarvostettu juttu ja että oikeasti Coelhon suuruus, jos sitä on, tulee esiin jossain ihan muussa.
Ja se joku muu on Veronika päättää kuolla. Se on hyvä. Lopun analysoinnin voitte suorittaa keskenänne, sillä tämähän ei ole varsinaisesti mikään kirjallisuusblogi. Sanon vaan että se on ihastuttava, mieltäliikuttava ja koskettava tarina. Kaunis ja virkistävä, kuin kaste keväisellä niityllä. Vähän paleltaa vielä jaloissa se nurmi, koska on kirjassa suruakin.
Näyttämökseen tämä viehättävä kertomus ottaa Ljubljanan, tuon Slovenian säihkyvän kruununjalokiven ja mitä muita näitä matkailualan kehuvia ilmaisuja nyt onkaan ("viehättävä nykyaikaa ja aiempia ajanjaksoja sopusoinnussa ilmentävä joenvarsikaupunki" - Aurinkomatkat, "lumoava pikkukaupunki, jolla on suuri sydän" - Pieni Matkaopas, "pieni ja intiimi kaupunki, joka hurmaa välittömyydellään" - Rantapallo).
![]() |
| Ljubljana |
Pääsin Ljubljanaan maaliskuussa 2008 mieheni työmatkalle mukaan ja sieltä hotellin viereiseltä sivukaupasta löytyi tämän postauksen varsinainen aihe, eli blogini ensimmäisenä esittelynsä saava retrohenkinen Versace Jeansin mekko. Hyvä reissu siis kaikin puolin. Oli siellä muutenkin mukavaa, kauniit ilmat ja halpaa kahvia.
Mutta siis siihen mekkoon. Se on ollut monessa mukana, niin kellarirockpartyissa kuin kummitytön yksivuotispuutarhakemuissa. Joko sellaisenaan tai jonkinlaisen yleensä mustan jakun/neuletakin kanssa. Vielä arkisemman siitä saa, kun laittaa alle pitkähihaisen trikoon, jolloin kotelomekko muuttuu nokkelasti liivihameeksi.
Alla olevissa kuvissa on todisteita siitä, kuinka mekko pääsi viime kesänä mukaan James Bond-teemaisiin syntymäpäiväjuhliin.
| Leikin vähän Carolaa. |
![]() |
| Hotel Kämp, oikea paikka pukeutua Bond-tytöksi. |
Mekko on valitettavasti hieman pilalla, sen painokuviot ovat mystisellä tavalla muuttaneet väriään joissain kohdissa. Tämä johtui siitä että pesuohjeen mukaisesti vein sen pesulaan ja siellä pesulassa tapahtui jotain hyvin outoa. Runsaiden neuvottelujen jälkeen sain kuitenkin kohtuullisen korvauksen vaurioista. Jos olette koskaan penänneet oikeutta väärin tehneeltä belgiltä, tiedätte mitä kaikkea olen mekon vuoksi joutunut kärsimään.
Onneksi mekko on kuitenkin käyttökelpoinen, vaikka tarkkasilmäinen toki huomaa epäkohdat. Tästä pesulaepisodista viisastuneena olen sittemmin pessyt mekon ihan omassa kotikoneessa normaalisti neljässäkympissä tavallisen likapyykin seassa ja hyvin on toiminut.
Pesula-asiat ovat jänniä muutenkin. Sitä kun ei oikeastaan koskaan voi olla varma, että pitääkö tuote pesettää pesulassa pesuohjelapun mukaisesti vai voiko ihminen käyttää omaa järkeään ja todeta, että jos paita on pelkkää puuvillaa ilman erikoiskäsittelyjä tai koristeita, ei kai voi olla mitään syytä, miksi se menisi pilalle ihan tavan vesipesussa. Ja sitten sitä ihan hirmuisen jännittyneenä pistää sen koneeseen ja koko tunnin panikoi että mitä sieltä tulee ja loppujen lopuksi paita on puhdas ja säästit pesulahinnan.
Mutta olisi voinut käydä myös toisin. Siksi pitää miettiä onko valmis kestämään sen itsesoimauksen, jota (ansaitusti) itselleen syytää, jos koneesta löytyy nätti pieni mekko tyttären nukelle, vaikka se vielä äsken oli kallein ja seksikkäin silkkinen yöunelmasi. Jos on, niin kannattaa kokeilla. Itse ainakin olen tolkuttoman laiska viemään vaatteita pesulaan.
Ps. Viimeiseksi suttuinen kuva mekosta ensi kertaa käytössä. Olen siinä ystävättäreni valokuvanäyttelyn avajaisissa lasissa pelkkää appelsiinimehua, sillä olin aamulla huomannut, että Ljubljanasta jäi mukaan vähän muutakin kuin mekko.



Ihana mekko, pukee sinua todella kauniisti! Tuossa asussa taisin muuten nähdä sinut ensimmäisen kerran niissä V:n juhlissa :-)
VastaaPoistaKiitos. Niinpä taisi ollakin. Tuollaiset retrohenkiset ei-niin-istuvat mekot ovat aika käyttökelpoisia!
VastaaPoistaPesuongelmiin on ratkaisu: Mustat farkut ja musta t-paita. Toimii :)
VastaaPoista