Muuton jälkimainingeissa järjestelin kaappejani ja huvikseni laskin kaikki mekot, jotka omistan. Laskutavasta riippuen sain tulokseksi 75-85. Luku on siksi niin epämääräinen, että tunikojen ja mekkojen välillä on toisinaan hyvin häilyvä ero (onko vaate mekko, jos sen hintalapussa luki mekko, mutta sitä ei koskaan kehtaisi pitää pelkkien sukkahousujen kanssa?), koska on sellaisia mekkoja, joihin ei enää ihan oikeasti koskaan mahdu mutta joita ei voi (älä kysy miksei voi, en vastaa kuitenkaan) heittää pois, koska jotkut mekoista ovat mystisellä tavalla jääneet kaappiin asumaan, vaikkei niitä kukaan koskaan käytäkään (Könösen kettumekko jostain yhdekskytluvulta) ja siksi, että mekkomäärittelyjen tekeminen on niin vaikeaa.
Kysy keneltä tahansa, joka pakertaa tieteellistä tekstiä ja yrittää määritellä käyttämiään sanoja. Samat ongelmat koskevat myös vaatetermistöä.
Yhtä kaikki, mekkoja on kuulemma paljon. Itse olen sitä mieltä, että niitä ei ole tarpeeksi, mutta se on kai väärin ajateltu.
Joka tapauksessa mekkojen hypistely ja laskeminen herätti hiljaisena uinuneen blogihaluni ja sai minut tunnustelemaan varovasti mielipideilmastoa ympärilläni, että olisiko semmoinen ihan typerä ajatus, että kokoaisi ne mekot tänne blogiin ja niiden myötä kertoilisi elämästä, ajatuksista, tunteista, tai mistä vaan, mikä sattuu mieleen juolahtamaan.
Haluan luoda tästä paikan, jossa voin estoitta nauttia kaikista niistä kauniista ja iloisista asioista, joita pukeutumisen, koristutumisen, naiseuden ihmeellisessä maailmassa on tuntematta huonoa omaatuntoa niiden usein vähäisestä tärkeydestä esimerkiksi maailmanpolitiikalle tai lasteni hyvinvoinnille.
Jos mieleen tulee jotain muuta tärkeää, kuten kengät, saatan kirjoittaa niistäkin. Varsinainen muotiblogihan tämä ei ole, sillä en ole mitenkään trendikäs, enkä osaa antaa meikkivinkkejä tai kertoa täydellisestä kiharakampauksesta. Ennemminkin kyseessä on kirjalliseen muotoon tuotettu yhden naisen salonki, jossa samppanjalasi viehkosti kädessään voi keskustella kaikista oleellisista asioista, kuten kynsilakoista ja äänestyskäyttäytymisestä.
Puujalkavitsejä voi ilmaantua, samoin turhaumien purkua.
Elämääni liittyy paljon muitakin asioita kuin meikit ja mekot, mutta täällä annan itselleni ja teille kaikille muillekin luvan heittäytyä kaiken turhuuden ja hauskuuden pyörteisiin.
Runkona kaikelle tälle toimii pyrkimykseni saada dokumentoitua jokainen omistamani mekko yhteen blogisivustoon. Kaikki muu on muuten vain mukavaa lisää.
Koska ainakin kaksi ihmistä, eli sisareni ja aviomieheni, lupautuivat olemaan lähettämättä blogiin törkyviestejä, katsoin aikani tulleen ja tässä tämä nyt sitten on, mekkoblogi.
Tervetuloa. Ideoita ja parannusehdotuksia otan vastaan, mutta en lupaa noudattaa niitä.
Kysy keneltä tahansa, joka pakertaa tieteellistä tekstiä ja yrittää määritellä käyttämiään sanoja. Samat ongelmat koskevat myös vaatetermistöä.
Yhtä kaikki, mekkoja on kuulemma paljon. Itse olen sitä mieltä, että niitä ei ole tarpeeksi, mutta se on kai väärin ajateltu.
Joka tapauksessa mekkojen hypistely ja laskeminen herätti hiljaisena uinuneen blogihaluni ja sai minut tunnustelemaan varovasti mielipideilmastoa ympärilläni, että olisiko semmoinen ihan typerä ajatus, että kokoaisi ne mekot tänne blogiin ja niiden myötä kertoilisi elämästä, ajatuksista, tunteista, tai mistä vaan, mikä sattuu mieleen juolahtamaan.
Haluan luoda tästä paikan, jossa voin estoitta nauttia kaikista niistä kauniista ja iloisista asioista, joita pukeutumisen, koristutumisen, naiseuden ihmeellisessä maailmassa on tuntematta huonoa omaatuntoa niiden usein vähäisestä tärkeydestä esimerkiksi maailmanpolitiikalle tai lasteni hyvinvoinnille.
Jos mieleen tulee jotain muuta tärkeää, kuten kengät, saatan kirjoittaa niistäkin. Varsinainen muotiblogihan tämä ei ole, sillä en ole mitenkään trendikäs, enkä osaa antaa meikkivinkkejä tai kertoa täydellisestä kiharakampauksesta. Ennemminkin kyseessä on kirjalliseen muotoon tuotettu yhden naisen salonki, jossa samppanjalasi viehkosti kädessään voi keskustella kaikista oleellisista asioista, kuten kynsilakoista ja äänestyskäyttäytymisestä.
Puujalkavitsejä voi ilmaantua, samoin turhaumien purkua.
Elämääni liittyy paljon muitakin asioita kuin meikit ja mekot, mutta täällä annan itselleni ja teille kaikille muillekin luvan heittäytyä kaiken turhuuden ja hauskuuden pyörteisiin.
Runkona kaikelle tälle toimii pyrkimykseni saada dokumentoitua jokainen omistamani mekko yhteen blogisivustoon. Kaikki muu on muuten vain mukavaa lisää.
Koska ainakin kaksi ihmistä, eli sisareni ja aviomieheni, lupautuivat olemaan lähettämättä blogiin törkyviestejä, katsoin aikani tulleen ja tässä tämä nyt sitten on, mekkoblogi.
Tervetuloa. Ideoita ja parannusehdotuksia otan vastaan, mutta en lupaa noudattaa niitä.
 |
| Maistiaisiksi rivi mekkoja, jotka eivät mahtuneet kaappiin. |
Aloitetaan kommentointi sen Könösen kettumekon tiimoilta. Se on siis edelleen mekko Mallun tai sukkamummon ansioista. En muista kumpi oli silloin kässäopena, kun vein sen kouluun ja sanoin, että haluan lyhentäää sen villapaidaksi. Ope kielsi ehdottomasti, koska tuollaisenaan se on taideteos. No siellä se taideteos käyttämättömänä roikkuu sun kaapissa ja painaa pirusti joka muutossa.
VastaaPoistaOnko joku pukeutunut siihen? Mistä se on kotoisin? Minunhan on tämän projektin tiimoilta pakko laittaa se päälle ja jopa julkistaa kuva itsestäni siinä. Teen sen hieman myöhemmin, jos sopii, pyrin ensin myönteisten mielikuvien luontiin.
VastaaPoista75-85... Meillä kaikilla on pimeä puolemme :)
VastaaPoista